Valintojen edessä

Elokuu on pian puolimatkan krouvissa. Ja kesä vetelee viimeisiä lämpimiä henkäyksiään. Loma on takana ja edessä on pitkä arki sekä päivä päivältä lisääntyvä pimeys. Mieli luettelee surkeana edessä häämöttävään elämään liittyviä kurjia yksityiskohtia. Imu kohti surkeutta on valtava ja sitä on helppo lisätä ja vahvistaa.

Stop! Vuodenaika on se mikä on, kuten usein myös elämäntilanne. Minun mahdollisuudekseni jää valinta sen suhteen, mitä tästä kaikesta ajattelen. Tartun kaksin käsin, rystyset valkoisina puristaen ajatukseen siitä, että tästä hetkessä riittää runsaasti vaihtoehtoisia ajatuskuvioita. Niitä on vain ryhdyttävä tietoisesti vaalimaan. Onkohan meillä ihmisillä erilaisia taipumuksia myös ajattelun suhteen? Vaikuttaa siltä, että joillekin hyvän näkeminen on ikään kuin luontaista, ja toiset, kaltaiseni, saavat tehdä vähän enemmän työtä sen eteen etteivät tee mielestänsä suremisen, murehtimisen ja turhasta huolehtimisen peltoa. Elämä tarjoaa varmaan kaikille ihan riittävästi siemeniä ja lannoitteita.

Oi, kulunut kesä oli todella lämpö- ja valoakkuja lataavaa. Sadepäiviä oli muistini mukaan yksi. Lämpö piti huolen siitä, ettei tullut rehkittyä missään muodossa. Jopa ajattelun ajattelu sai hien nousemaan pintaan; ja se pinta oli useimmiten melko paljas. Siis pyykkiäkään ei tarvinnut paljon pestä, kun ainoa vaatetus oli ohut kietaisukangas. Kaikenlainen lataaminen mahdollistui mitä parhaalla tavalla.

Mitä vähemmän tekee sitä enemmän tuntuu olevan aikaa. Kolme kokonaista viikkoa yhteistä kiireetöntä aikaa elämän kiireet kanssani jakavan kumppanini kanssa on ylellisen paljon. Siitä riittää muistelemista vielä pitkäksi aikaa. Annan mieleni kulkea kohti kiireettömiä aamuja kesämökin yläkerrassa, Saimaan lämmintä vettä, grillattuja herkkuja, kuohuviinejä ja auringonlaskutaivaaan loputtomia värivaihteluita.

Mieleeni nousee Anna-Mari Kaskisen sanoitus: ” Ei haittaa, vaikka kaikki, kerran katoaa. Sain elää tämän hetken ja maistaa tulevaa. Sain kuulla kuinka tuuli puissa huminoi ja mustarastaan huilu lehvistössä soi.” Olen saanut kokea suuria pieniä hetkiä. Sain kesän, jota riitti ja riitti, joskus tuskastumiseenkin saakka. Ja jos hyvin käy, saan raikkaan syksyn, jossa kesän kuumuuteen kaatunut juoksuharrastus voi alkaa uudelleen.

On mukavaa aloittaa harrastukset ja tavata niihin liittyviä ihmisiä. Pikkukaupungin syke tuntuu mökkielämän jälkeen virkistävältä. Kesäksi kotiin palanneet opiskelijanuoret matkaavat pian opiskelupaikkakunnalleen ja saamme kotimme itsellemme. Lähellä on mukavampi olla, kun ei enää ole alati nihkeä iho. Pian istumme taas illastamassa kynttilän valossa. Ja saamme viikonloput; kesälomalla kun on vain lomapäiviä.

Ihmisellä on käytössään valtava määrä sanoja. Sanojen kautta luomme maailmaamme. Jos ne sanat, joita valitsen käyttää ajattelussani ja puheessani, masentavat minua tai läheisiäni, voin valita toisia sanoja. Saan muistuttaa tätä itselleni uudelleen ja uudelleen. Kesät ja talvet seuraavat toisiaan, jos saan elää. Sitä en sitten enää voikaan valita; ajatukseni vain, ja sitä kautta elämäni laadun.

Armollista arkea meille kaikille.