Tilinpäätöskiitollisuutta

Vuoden päättyminen on monenlaisten tilinpäätösten aikaa; myös pienen ihmisen mielessä. Joku sanoi joskus, että kirjanpito on ainoa eksakti tiede. Vain asianmukaisilla tositteilla varustetut asiat kirjataan joko tuloksi tai kuluksi. Ihmisen mieli toimii kovin eri tavalla. Mielen kirjaukset toteutuvat tiedostamatta tai monen tunteen värittäminä, eikä kukaan kysele kuittien perään. Ja saldo saattaa vaikuttaa olevan kovasti paljon miinuksella.

Mieli on toisinaan mieletön, ja siksi sitä kannattaa vähän ohjailla ajattelun tarkkailun avulla. Aina kun löytää itsensä pyörittämässä ajatuskulkua, jossa ruoskii itseään tuosta ja moittii tästä, voi yrittää valita uusia ajatuksia. Ei siis niin, että hokee itselleen, etten saa ajatella sitä, kuinka pahasti mokasin siinäkin, vaan vaihtamalla ajatusta. Kaikki tuntenevat tarinan siitä suklaasyöpöstä, joka yritti vastustaa kiusausta ajattelemalla, ettei nyt saa ajatella suklaata. Ja mieli pyöritti sanaa suklaa, suklaa, suklaa…

Yksi tapa pitää mielen saldo plussalla on ryhtyä ajattelemaan sitä, mistä on kiitollinen.

Minä olen todella kiitollinen siitä, kuinka parisuhdekurssitoiminta vaikuttaa ottaneen vahvan jalansijan pariskuntien arjessa. Se tarkoittaa mielestäni sitä, että yhä useampi pari tunnistaa ja tunnustaa sen, että jokainen voi valita onnen ja vaikuttaa parisuhdetyytyväisyyteensä. En tarkoita onnella mitään sellaista satujen onnen satamaa, jossa ei koskaan ole murhetta eikä riitaa. Ajattelen niin, että parisuhde voi toisinaan tarjota paljon hyvää ja syvää kaiken muun melskeen keskellä. On myös tärkeää, ettei parisuhdetta syytetä kaikista elämän vastoinkäymisistä. Parisuhde on meidän keskeneräisten ihmisten kasvupaikka, jossa on uskomattoman paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Kataja-Parisuhdekeskus ry:n toiminta vaikuttaa ratkaisevasti maamme parisuhdekurssitarjontaan. Järjestämme vuosittain kymmeniä viikonloppukursseja, jossa käy satoja pareja. Tiimissämme toimii tällä hetkellä kolme kokopäiväistä työntekijää. On helppo päätellä, ettemme voi itse toteuttaa kaikkia näitä kursseja. Eikä se ole tarkoituskaan.

Siitä pääsen toiseen asiaan, josta koen suurta kiitollisuutta; vapaaehtoiset parisuhdekurssien vertaisohjaajat. He ovat tavallisia pariskuntia, jotka tekevät päivätyökseen jotain aivan muuta, ja tahtovat antaa omaa kallista vapaa-aikaansa tälle tärkeälle työlle.  Ilman näiden ihmisen arvokasta panosta, emme voisi tarjota näin runsasta määrää kursseja edes kohtuuttoman kalliilla hinnalla. Ohjaajia ei vain olisi riittävästi.

Nämä pariskunnat ovat itse osallistuneet parisuhdekurssille ja kokeneet siellä jotain merkittävää. Toki useimmat osallistujat kokevat merkittäviä asioita kursseilla. Mutta näiden ihmisten osalla kokemus sai aikaan ajatuksen siitä, että tätä hyvää pitää jakaa muillekin. Ja ajatus muuttui myös toiminnaksi.

Houkutuksena toimii myös se sama tekijä, joka ohjaa meidät useimmat ihmissuhdealan ammattilaiset tälle alalle; koko ajan voi oppia uutta ja se kaikki oppi kertoo loppujen lopuksi jotain siitä, kuka ja millainen ihminen minä oikeasti olen ja millainen minusta voisi vielä isona tulla. Useat onnellisuustutkimukset tukevat myös ajatusta siitä, että tällaisen hyvinvointiyhteiskunnan kultalusikka-ihmisen onnellisuuden kokemusta lisää eniten se, että voi auttaa muita.

Tunnen valtavaa iloa ja tyytyväisyyttä, kun ajattelen meidän hienoja vapaaehtoisia ohjaajia. Teitä, jotka olette tehneet tätä työtä jo vuosia, ja teitä, jotka olette vasta osallistuneet ohjaajakoulutukseen ja odotatte innolla ensimmäisen kurssinne ohjaamista. Olette kaikki mahdottoman rakkaita ja korvaamattoman tärkeitä. Ilman teitä Suomen parisuhdekurssitoiminta olisi säälittävässä jamassa. Jos sitä edes olisi. Suuri ja lämmin halaus teille kaikille.

Toivon, että myös te, jotka osallistutte kurssille, annatte arvon näille upeille tyypeille, jotka mahdollistavat sen, että kursseja on tarjolla.

Mieleni tilinpäätös kuluvalta vuodelta on vahvasti plussalla, kun ajattelen parisuhdekurssitoimintaa ja siihen osallistuvia pariskuntia sekä toimintaa ohjaavia vertaisohjaajia.

Elämä on rikasta.

Rauhaa ja iloa jouluunne sekä rakkautta myös vuodelle 2012.