Terveisiä kurssilta

Olin viikonloppuna ohjaamassa Vuorovaikutustaitojen kurssia. Kylläpä olikin mukavaa olla pitkästä aikaa oikeassa parisuhderyhmässä! Pidän kovasti työssäni painottuvasta uusien ohjaajien kouluttamisesta. Ajattelen kuitenkin, että kokemus, joka syntyy siitä, kun parit paneutuvat tosissaan oman suhteensa kysymyksiin, on ainutlaatuinen.

Vuorovaikutustaitojen opettelu vaatii nöyryyttä. Opeteltavat taidot ovat sellaisia perusjuttuja, jotka ovat kaikkien tiedossa: kuuntelijan on keskityttävä kuuntelemaan sitä, mitä toinen sanoo ja puhujan on pyrittävä puhumaan ymmärrettävästi ja syyttämättä toista. Tiedetään, tiedetään! Mutta kuinka todellisuudessa toimitaan? Erityisesti parisuhteessa tieto ei useinkaan muutu toiminnan tasolle.

Ryhmässä oli seitsemän eri-ikäistä paria. Seurasin liikuttuneena sitä, kuinka tosissaan nämä parit tahtoivat oppia. Ei puhettakaan, että kukaan olisi kohauttanut harteitaan yksinkertaisille harjoituksille. Kertasimme asioita uudestaan ja uudestaan kuin teletapit konsanaan. Saimme huomata, että jos kertaus on opintojen äiti, niin ryhmä on oppimisen moottori. Yhdessä – ja toisten löytöjen – sekä mokien – kautta oppiminen on kaiken lisäksi hauskaa.

Olen iloinen siitä, että saan tehdä tätä työtä. Ryhmä, ja sen valtava voima, innoittaa minua päivä päivältä enemmän. Ryhmässä tapahtuu aina joitain merkillistä; olemme yhtenä ryhmänä perustehtävämme (tässä tapauksessa vuorovaikutustaitojen) äärellä ja samanaikaisesti yksilöinä oman itsemme, keskeneräisyytemme ja inhimillisyytemme ytimessä. Ja kaiken tämän keskellä näemme sen, kuinka syvällä sisimmässämme, olemmekin – yllätys, yllätys. – todella samankaltaisia.