Taisteluun

Katajalla on nyt uudet kotisivut. Vau. Olo on kuin uuteen kotiin muuttavalla: kaikki tuntuu samanaikaisesti sekä raikkaalta ja puhtaalta että vieraalta ja vähän etäiseltä. Onneksi huonekalut; tässä tapauksessa kurssi- ja koulutustarjonta ja osa muustakin sisällöstä on tuttua. Uskon, että tästä tulee vielä hyvä koti. Toivottavasti myös sinulle hyvä sivustolla vieraileva; olet täällä sitten ekaa tai vaikka kuinka monennetta kertaa. Taistellaan yhdessä muutosvastarintaa vastaan.

Taistelu taitaa olla tämän päivän termini. Taistelen flunssaa vastaan. Taistelen loppuraportin kimpussa ja yritän vakuutella, että tekemämme työ on oikeasti arvokasta, eikä sen kaikkia kustannuksia voi periä kurssien ja koulutusten osallistujilta, vaan tarvitsemme tukea.

Minusta on tullut viime joulun alla mummu. Isovanhemmuus tekee minusta entistä suuremman taistelijan. Jos olen ollut aina sitä mieltä, että parisuhteessa tarvitaan toisinaan taisteluhenkeä enemmän kuin Oollanin sodassa konsanaan, niin nyt haluaisin kieltää pienten lasten vanhempien avioerot kokonaan! Kun katson, kuinka tuo neljä kuukautta vanha luottavainen ihmisenalku palvoo vanhempiaan ja ilahtuu heidän näkemisestään, ajattelen enemmän kuin koskaan, että hän tarvitsee arjessaan sekä isää että äitiä.

Heitelkää vaikka mädillä tomaateilla, mutta mielestäni vanhemmuus on valtava juttu. Näin mummuperseptiivistä kenties vielä suurempi, kuin silloin nuorena äitinä. Kuinka osaisimme tukea vanhempien parisuhdetta niin, että se voisi tarjota pienille naurukuoppaisille palleroille turvallisen henkisen kodin? Mikä auttaisi siinä, että vanhemmat voisivat saada haastavaan kasvatustehtävään voimaa toisistaan; ollen toinen toisensa ilo, silloin kun lapsi on sairaana tai muuten vain känkkäränkkänä?

Ole siinä nyt sitten toisen ilo, kun vitsit ovat vähissä jatkuvien rahahuolien, hormoonimyrskyjen (myös isillä on näitä myrskyjä!) neuvovien isovanhempien, ulos pyytävien kavereiden ja oman yksilöllisen vanhemmaksi kasvun myllerryksessä. Ja parisuhdeneuvojat neuvovat, että suhdettakin pitää hoitaa! Missä välissä ja millä voimilla? Ja nyt yksi paasaa, ettei saa erotakaan ja syyllistääkin vielä.

Joskus on kai pikkulasten vanhempienkin pakko erota. – myönnän. Ei lapsi voi kasvaa luottavaiseksi ja onnelliseksi jos ympäristö, ja ennen kaikkea elämän tärkeimmät ihmiset ovat jatkuvassa sotatilassa. Mutta eroa ei saisi edes ajatella, puhumattakaan myöntää, ennen kuin kaikki muut taistelut on käyty. (mieluusti kodin ulkopuolella) Vain erittäin raskauttavien, ja erityisesti lasta raskauttavien, asianhaarojen vallitessa suostuisin myöntämään eron. – niin kuin joku nyt minulta lupaa kysyisi…

Millainen taistelu voisi syntyä sen puolesta, ettei kotien ja parisuhteiden tarvitse olla mitään sotatantereita, vaan todellisia lepopaikkoja? Mitä voisivat parit itse tehdä? Mitä auttajat? Mitä yhteiskunta?

Varokaa taistelevia mummoja! Vaikkei meistä olekaan maalattu yhtään taulua, väitän, että meissä on se jokin.