Solmuja parisuhteessa – ryhmänohjaajakoulutus
Solmuja parisuhteessa -ohjaajakoulutus antaa sinulle ja työparillesi valmiudet ohjata ammatillisesti kriisissä olevien parien vertaisryhmää.
Solmuja parisuhteessa -kurssi on tarkoitettu kriisissä oleville pareille, myös vakavasti eroa pohtiville. Kurssi ja ohjaajakoulutus ovat syntyneet Kataja ry:n ja Kirkkohallituksen Perheasioiden yhteistyön tuloksena. Kurssin rakenne on kehitetty niin selkeäksi ja turvalliseksi, että kurssia voi ohjata myös ilman terapiakoulutusta.
Solmuja parisuhteessa –ryhmänohjaajakoulutus on suunnattu sellaisille seurakuntien, kuntien, järjestöjen sekä yksityisen sektorin ammattilaisille, jotka täyttävät seuraavat kriteerit:
- kohtaavat työssään pariskuntia tai perheitä
- sosiaali- ja terveysalan koulutus tai muu soveltuva tutkinto
- vähintään kahden vuoden työkokemus ihmisten parissa työskentelystä tehtävissä, joiden toimenkuvaan on kuulunut ohjaus-, neuvonta-, hoito-, terapia-, diakonia- tai sielunhoitotyötä
Lisäksi koulutukseen voivat hakea parisuhdealan vapaaehtoistyöntekijät, joilla on:
- parisuhdealan vapaaehtoistyöhön tarkoitettu koulutus
- vähintään neljä vuotta kokemusta parisuhdealan vapaaehtoistyöstä
- vapaaehtoistyötä organisoivan tai järjestävän tahon suositus

Kirjalliset hakemukset koulutukseen käsitellään tapauskohtaisesti.
Solmuja parisuhteessa -ryhmää ohjataan aina työparin kanssa. Työpari voi olla ammatillinen työpari tai oma kumppani. Työparia valitessa on hyvä, että ohjaajien osaamisalueet täydentävät toisiaan. Myös ohjaajakoulutukseen haetaan mieluiten työpareina. Koulutukseen on mahdollista hakea myös yksin: koulutusryhmästä voi löytää itselleen työparin. Ohjaajaparina voi toimia myös sellainen ohjaaja, joka on kouluttautunut jo aiemmin.
Solmuja parisuhteessa -ohjaajakoulutukseen sisältyy:
- 9 lähiopetuspäivää
- oman Solmuja parisuhteessa -ryhmän ohjaaminen työparin kanssa
- itsenäistä opiskelua
Solmuja parisuhteessa -ohjaajakoulutuksessa lähiopetuspäivät ja oman Solmuja parisuhteessa ‑ryhmän ohjaaminen yhdessä työparin kanssa etenevät limittäin. Lähiopetuspäivissä valmistaudutaan ryhmän kokoontumiskertoihin ohjausharjoitteluiden avulla. Lähiopetuspäivän jälkeen koulutettavat ohjaavat kaksi kokoontumiskertaa ”oikeaa” Solmuja parisuhteessa ‑ryhmäänsä. Seuraavassa lähiopetuspäivässä kerrataan kokoontumiskertojen sisältöä ja käsitellään niihin liittyviä työnohjauksellisia kysymyksiä. Lisäksi harjoitellaan seuraavien teemojen ohjaamista.
Koulutettavilla on itsellään vastuu oman Solmuja parisuhteessa -ryhmän kokoamisesta ja kokoontumistilojen löytämisestä. Koulutuksen starttipäivässä annetaan perusinformaatiota ohjaajakoulutuksesta, kurssista sekä kurssiin liittyvistä käytännön asioista. Näiden tietojen ja saadun materiaalin perusteella kukin työpari kokoaa oman ryhmän. Solmuja parisuhteessa -ryhmään voi osallistua 3–4 pariskuntaa.
Koulutuksessa käytetään työskentelymenetelminä tiedon jakamista, jonkin verran kirjallista työskentelyä, ohjausharjoittelua ja henkilökohtaista kokemuksellista työskentelyä, jonka tavoitteena on toimintatavan sisäistäminen. Koulutuksessa opitaan joitakin vuorovaikutustaitojen oppimiseen liittyviä työkaluja. Opiskelu perustuu toiminnalliseen ja vuorovaikutukselliseen oppimiseen, jossa jokaisella opiskelijalla on keskeinen rooli. Kukin koulutettava tuo ryhmään aikaisemman kokemuksensa ja osaamisensa sekä oppimisprosessissa tapahtuvat uudet oivallukset. Koulutuksessa voi syntyä sellaista uutta osaamista, jota kenelläkään ei aikaisemmin ole ollut olemassa.
Koulutuksen tavoitteina on antaa valmiudet Solmuja parisuhteessa -ryhmän ohjaamiseen. Koulutuksessa keskitytään erityisesti Solmuja parisuhteessa -kurssistruktuurin omaksumiseen. Koulutus vahvistaa myös ryhmänohjaamiseen liittyvää osaamista sekä parisuhteen kriiseihin liittyvää tietotaitoa. Huomiota kiinnitetään lisäksi vertaistuen merkitykseen kriisiparien ryhmässä.
Koulutuksesta saatu palaute on ollut positiivista. Ohjaajakoulutuksen tavoitteet on saavutettu koulutettavien antaman palautteen perusteella erittäin hyvin. Lähes kaksi kolmesta osallistujasta oli täysin samaa mieltä siitä, että he osaavat ohjata Solmuja parisuhteessa ‑kurssia. Tiedollinen ja kokemuksellinen kokonaiskäsitys kurssista sekä käsitys ohjaajan roolista olivat selvät 75 prosentille koulutetuista. Palautteen perusteella koulutus on vahvistanut koulutettavien ryhmänohjaajan taitoja ja ymmärrystä kriisissä olevasta parisuhteesta sekä antanut työkaluja sovellettavaksi myös yksilö- ja parityöhön.
Koulutuksen hinta on 900€/henkilö (1800€/työpari) kun koulutus toteutuu Kataja ry:n toimitiloissa Tikkurilassa. Jos koulutus toteutetaan muualla, on sen hinta 1200euroa/henkilö.
Tiedustelut: p. 040-751 96 26 tai sari.liljestrom(at)katajary.fi
Tulevat Solmuja parisuhteessa -koulutukset löytyvät tapahtumakalenterista:
Tapahtumakalenteriin / ammattilaiset



