Rakastunut!

Olen rakastunut! Tahtoisin viettää mahdollisimman paljon aikaa rakkaani kanssa; jutella, olla lähekkäin ja vain nauttia olemisen ihanuudesta. Haluan tutustua häneen, tietää mitä hän tuntee ja ajattelee sisimmässään.

Tätä tunnetta minussa ei kuitenkaan ole aiheuttanut joku ihan uusi tuttavuus, vaan rakastumisen kohteeni on puolisoni jo kohta kahdenkymmenen vuoden takaa. Tähän väliin tahdon sanoa, että en myöskään kuulu siihen joukkoon, joka julistaa elämän ja parisuhteen olleen aina yhtä juhlaa. Juhliakin olemme toki saaneet, mutta siinä välissä on ollut tiukkoja tilanteita, jolloin olen ja olemme kyseenalaistaneet, puntaroineet ja pohtineet elämäämme ja sisintämme läpikotaisin. Olemme eläneet yhdessä läpi monien myllerrysten ja murrosten.

Kun elää vahvasti juuri sitä kyseenalaistamisen aikaa, on vaikea nähdä jokin tarkoitus sille, miksi elämässä ja parisuhteessa kasvamisen pitää olla ajoittain niin kivuliasta. Miksi en saisi vain olla ja nauttia. Elää helppoa ja huoletonta elämää ilman, että pitää itse katsoa peiliin ja tarjota myös sille toiselle sitä peiliä omaan sisäisen maailmansa tutkiskeluun. En kerta kaikkiaan vain jaksa enkä halua!

Ja kuitenkin, niinhän se on, että nimenomaan näiden kipuilujen jälkeen, olemme jälleen löytäneet lähemmäs toisiamme. Rinnallani on mies, jonka kanssa yhdessä olemme käyneet läpi tuulet ja tuiverrukset. Olemme avanneet itsestämme palasen sisintämme ja tähän kaikkeen uuteen voimme nyt toisissamme tutustua. Virheistämme ainakin jotain oppineena ja kasvaneena olemme jälleen hiukan nöyremmällä asenteella elämää kohtaan. Näemme toisemme uusin silmin, rakastuneen silmin.