Parisuhteen hoitamisesta
Me täällä Katajassa puhumme usein parisuhteiden vahvistamisesta. Ajatus siitä, että parisuhdekurssille voisi, ja olisi jopa hyvä osallistua, ennen kuin ongelmat alkavat nostaa päätään, vaikuttaa olevan kovin etäinen. Koen, että monet ajattelevat, että parisuhdeviikonloppuun osallistuminen viimeistään nostaisi ongelmat esille. Ja näin ei mielestäni ole.
Luulen, että jos työni pääpaino olisi ihmisten fyysisen hyvinvoinnin puolella, tulisin helpommin ymmärretyksi. Jokainen taitaa jo käsittää sen, että hyvät lihakset vaativat säännöllistä ylläpitoa. En puhu tässä kohtaa mistään kehonrakennuksesta, vaan ihan tavallisesta lihaskunnosta, joka auttaa elimistöä toimimaan sillä tavalla, kuin sen pitääkin.
Ihmissuhteen huoltamisessa on paljon sellaista, jonka voi rinnastaa omasta kunnostaan huolehtimiseen; perushuolto on suhteellisen yksinkertaista, eikä vie paljoa aikaa. Annas olla, kun olet päässyt rapakuntoon, niin siinä saa tuskailla monta pitkää tuntia, ennen kuin entinen helppous löytyy.
Kahden ihmisen välisessä suhteessa on helppo kasvaa erilleen ja väärinymmärrysten sekä ymmärtämättä tulemisen kirjo on loputon. Yhteyttä pitää vaalia ja vain osalla meistä se sujuu luonnostaan. Omassa lapsuudenkodissamme olemme saaneet mallin siitä, kuinka ollaan vuorovaikutuksessa; eikä tämä malli ole aina kovin loistokas. Tahtomattamme toimimme samalla tavalla aikuisinakin, ellemme suostu tiedostamaan toimintamallejamme. Tutkimusten mukaan pieni osa meistä ihmisistä on luonnostaan ihmissuhdeosaajia. Me loput joudumme opettelemaan näitä taitoja.
Ihminen on ehtymättömän mielenkiintoinen otus. Ja parisuhteessa eläminen on mitä mainioin – ja uskokaa tai älkää, mitä hauskin tapa oppia tuntemaan ihmistä. Parisuhteen vahvistaminen ja hoitaminen on tätä ja paljon muuta. Se on mukavaa toimintaa, jota kuvaa harvinaisen huonosti sana parisuhdetyö. Työtä tehdään siinä vaiheessa kun ryhdytään selvittelemään suhteen solmuja. .
Olisi mukava kuulla kommenttejanne siitä, mikä puoli tässä asiassa on vaikea ymmärtää. Vai onko niin, että kuvittelen vain, etten tule ymmärretyksi?



