Vaikeuksia suhtautua miehen lapseen

Julkaistu HS Ryhmäterapiassa 2007

Sain uudessa suhteessa kaupan päälle lapsen, ikä noin 10v. Itse olen lapseton yli 30-vuotias nainen. Minulla on vaikeuksia suhtautua tähän lapseen. Lapsi on isällään joka toinen viikonloppu sekä loma-aikoina. Vaikeus on siinä, että tunnen jonkinlaista mustasukkaisuutta lasta kohtaan, olen mustasukkainen huomiosta.

Mielestäni lapsi myös sanelee kovasti ohjelmaa ollessaan paikalla. Minulla ei koskaan ole sanomista jos viikonloppuja vekslataan, että koska lapsi tulee tai ei tule. Mies sanoo, ettei lapsi tarvitse toista äitiä, mutta odottaa minun tietysti sietävän lasta ja meidän tekevän asioita yhdessä. Selviytymiskeinokseni on muodostunut poistua paikalta, kun lapsi tulee.

Tästä johtuen mitään suhdetta minun ja lapsen välille ei ole syntynyt, enkä haluakaan sellaista. Paitsi että parisuhteeni on näivettymässä tähän seikkaan. Vinkkejä selviytymiseen? Kirjallisuutta olen kolunnut. Vertaiskokemuksia?

Paha äitipuoli?

Asiantuntijavastaus:

Kuvailisin tilannettasi ns. kahden valinnan pulmaksi, jossa vaihtoehtoehdot eivät varmaan tällä hetkellä tunnu kannaltasi hyvältä; kumppanisi lapsen hyväksyminen ja suhteen rakentaminen häneen tai suhteenne näivettyminen ja sen myötä mahdollinen ero. Tämä dilemma on jollain tavalla ratkaistava, jotta pääsisit tästä umpikujasta. Vastuu päätöksestä kuuluu sinulle. Ensimmäisessä vaihtoehdossa kumppanin tuki ja avoin keskustelu ovat tärkeitä. Seksuaalisella parisuhteella ja aikuisen ihmisen suhteella omaan lapseensa ei ole mitään tekemistä keskenään, ja näin ollen ne pitääkin keskustelussa erottaa toisistaan.

Parisuhteen päättyminen ei päätä vanhemmuutta. Eronneitten aikuisten jaettu vanhemmuus jatkuu ja heidän tehtävänsä on turvata lapselle merkittävien ihmissuhteiden säilyminen. Psyykkisesti terveet vanhemmat eivät hylkää lapsiaan erotessaan. Pienen lapsen etu menee aina aikuisen edun edelle. Tämä on tosiasia, joka on hyvä tiedostaa, kun solmii suhteen ihmiseen, jolla on lapsia entuudestaan. Lapsen tehtävä ei ole kantaa vastuuta suhteen rakentamisesta aikuiseen, vaan vastuu suhteen rakentumisesta ja ylläpitämisestä on aikuisilla ihmisillä. Kumppanisi on siinä suhteessa oikeassa, että sinun ei tarvitse olla hänen lapselleen toinen äiti. Voit mielestäni kuitenkin olla hänelle yksi merkittävä aikuinen ihmissuhde. Tämän tärkeän suhteen rakentumisessa sinulla on iso rooli. Yhteisten tapaamisten ja tekemisten suunnittelu kuuluu perheen molemmille aikuisille ja tässä tapauksessa sinulla on myös täysivaltainen oikeus osallistua näiden päätösten tekemisessä.

Olet aikuisella tavalla ja rehellisesti eritellyt tuntemuksiasi kumppanisi lapseen. Uskoisin, että pystyt myös aikuisena ihmisenä kohtaamaan tämän tilanteen ja ottamaan sen eräänlaisena kasvun haasteena. Elämä tarjoilee eteemme usein tilanteita ja asioita, jolloin meidän on kohdattava keskeneräisyytemme. Se, miten nämä mahdollisuudet käytämme hyväksi, riippuu vain itsestämme. Suosittelen haasteen vastaanottamista, vaikka se ei olekaan helppoa ja vaatii työtä. Yksi tärkeimmistä asioista ihmisenä kasvamisessa on sietää kasvun tuomaa kipua ja useimmiten se kannattaa.

Riitta Ala-Luhtala