Syöpä kärjisti seksielämän ongelmat

Julkaistu HS Ryhmäterapiassa 2007

Olen reilut neljäkymmentä täyttänyt mies ja ollut naimisissa yli kymmenen vuotta. Meillä on kaksi ala-asteikäistä lasta. Avioliitto on ollut varsin onnistunut ylä- ja alamäkineen. Elämä muuttui vajaat kaksi vuotta sitten, kun vaimollani todettiin pahalaatuinen syöpä.

Leikkausten ja eri hoitomuotojen jälkeen vaimon tilanne on melko vakaa, mitään merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut. Epätietoisuus tulevasta tietenkin kalvaa, mutta olemme pyrkineet ja osin onnistuneetkin elämään normaalia arkipäivää.

Itselleni on kuitenkin muodostunut ongelmaksi seksin puute. Meistä kahdesta minä olen aina ollut aktiivisempi osapuoli, kun taas vaimolleni seksi ei ole ollut kovin tärkeä asia. Jo ennen vaimon sairastumista seksielämämme ei ollut niin aktiivista kuin olisin halunnut. Tilanne on kärjistynyt vaimon sairastumisen myötä ja nykyisin hän kieltäytyy hyvin usein kaikesta hyväilystä. Olen yrittänyt selvittää, teenkö jotain väärin tai millä tavalla minun pitäisi toimia, mutta mitään vastausta tai kunnon palautetta en ole saanut. Ymmärrän, että seksi ei hänen tilanteessaan ole päällimmäisenä mielessä, mutta itse en voi mitään sille, että haluni ja tarpeeni eivät ole hävinneet mihinkään.

Hänen kieltäytymisiensä johdosta minä olen loukkaantunut, enkä omalla käytökselläni varmaan edesauta tilanteen parantumista. Ehkä toimin itsekkäästi ja tunnen tilanteen takia myös huonoa omatuntoa. Toisaalta joskus minusta tuntuu, että vaimolleni seksi on eräänlainen vallankäytön väline. Etenkin viikonloppujen jälkeen asia saa joskus omassa päässäni kohtuuttomat mittasuhteet, jota en ole pystynyt käsittelemään. Tunnen suurta turhautumista ja suuttumusta, jota kuitenkin varon näyttämästä ulospäin. Kotona olen lasten kanssa ja hoidan normaalit siivous-, kauppa- ja muut asiat normaaliin tapaan, mutta vältän kaikkea kohtaamista vaimon kanssa. Asiasta on hänen kanssaan keskusteltu, mutta se kääntyy nopeasti vanhaan asetelmaan eli häntä ei kiinnosta eikä hän voi ymmärtää miksi se on minulle niin tärkeä asia. Onneksi minulla on urheiluharrastukset, mutta tiettyä yksinäisyyden, empatian ja läheisyyden tarvetta ne eivät pysty korvaamaan. En tiedä, onko ero väistämätön asia, mutta lasten ja sitä kautta myös itseni kannalta sekään ei tunnu hyvältä ratkaisulta.

Asiantuntijavastaus:

Tilanteesi on varmaan vaikea ja tunteesi, jotka siitä ovat syntyneet, ovat sinulle tosia. Tunnen myötätuntoa teitä molempia kohtaan. Vaimosi sairaus ei voi olla vaikuttamatta sekä parisuhteen vuorovaikutukseen että yksilön omaan seksuaalisuuteen. Tämä on tosiasia, joka kuitenkaan ei tarkoita, ettei teillä olisi mahdollisuutta löytää toisianne uudestaan. Tilapäinen seksuaalinen haluttomuus on normaalia, mutta kroonisoituessaan se ei sitä ole.

Olette tilanteessa, jossa vaimosi on päättänyt, syystä tai toisesta, olla haluamatta seksiä suhteessanne. Hänellä on siihen täysi oikeus. Hänellä ei ole kuitenkaan oikeutta vaatia sitä samaa sinulta. Tämä kohta tekee asian vaikeaksi. Jos haluaa elää parisuhteessa ja selibaatissa joutuu väistämättä vaikean valinnan eteen, sillä kuvaamassa tilanteessasi molemmat vaihtoehdot eivät liene mahdollisia.

Kuvaat kirjeessäsi yleisintä parisuhdeongelmien syntymekanismia, jota kutsutaan ahdistaja-vetäytyjä dynamiikaksi. Siinä toinen menee kohti tarvitakseen jotain, ja toinen vetäytyy, koska ei kykene, halua tai ei pysty vastaamaan siihen tarpeeseen. Tämä on itseään tuhoava ympyrä. Asia, mitä haluaa, vaikeutuu entisestään. Sydäntäsärkevää tässä on se, että te molemmat vain suojaatte itseänne.

Olette suuressa emotionaalisessa umpikujassa ja jotenkin asia on ratkaistava. Asian ratkaiseminen kannattaa aloittaa nyt. Mielestäni ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa on pysähtyä yhdessä miettimään avoimesti, rehellisesti: mitä teille on nyt tapahtumassa. Mitä tämä asia sinulle merkitsee ja mitä aiot sille omasta puolestasi tehdä. Jos kysymyksen käsittely ei onnistu kahden kesken, suosittelen lämpimästi yhteydenottoa pari- tai seksuaaliterapeutille.

Riitta Ala-Luhtala