Seurustelenko sosiopaatin kanssa?

Julkaistu HS Ryhmäterapiassa 2007

Ihastuin vuosi sitten mieheeni, koska hän on mukava, hellä, huolehtivainen, vastuuntuntoinen, minuun vetoavalla tavalla hauska, älykäs ja määrätietoinen. Me viihdymme toistemme seurassa ja haluamme tulevaisuudelta samoja asioita. Olen seurustellut aikaisemmin miehen kanssa, joka oli nykyiseni vastakohta, joten osaan todella arvostaa kyseisiä ominaisuuksia.

Olen kuitenkin ajan myötä huomannut, että seurustelukumppanini osaa olla selektiivisesti hyvin kylmä ja tunteetonkin. Hän oikeastaan täyttää sosiopaatin tunnusmerkkejä: hän on luonteeltaan narsistinen, äkkipikainen, mustasukkainen, itsestään suuria kuvitteleva, ja ainakin tietyissä tilanteissa tuntuu, että hän on kykenemätön tuntemaan empatiaa. Kaikki vastoinkäymiset ovat aina muiden syytä. Hänelle tärkeitä asioita ovat raha ja menestys, ja valta houkuttaa häntä.

Aina välillä hän käyttäytyy ylimielisesti, jopa röyhkeästi, mikä häiritsee minua, vaikka se ei yleensä minuun kohdistukaan (kuten eivät muutkaan negatiiviset luonteenpiirteet). Hän myös käyttäytyy joissain sosiaalisissa tilanteissa oudosti, aivan kuin hän ei osaisi normaaleja käyttäytymissääntöjä. Hän saattaa olettaa, että muut tietävät hänen ajatuksensa, ja näin hänen puheensa kuulostaa välillä sekavalta. Hän ei välitä ollenkaan, mitä muut hänestä ajattelevat, eikä häntä kiinnosta miellyttää muita (lukuun ottamatta minua, perhettään sekä muutamia läheisimpiä kavereitaan). Hän ei myöskään tajua, jos joku on selvästi loukkaantunut tai kypsynyt hänen käytökseensä. Veikkaan hänellä olevan enemmän vihamiehiä kuin ystäviä.

Olen ajatellut käyttäytymisen olevan jonkinlaista itsesuojelua – olisiko hän kenties ujo, pelkäisikö paljastavansa itsestään jotain, jota ei halua muiden huomaavan. Voisiko ylimielinen käytös olla suojamuuri? Mielessä on kieltämättä myös käynyt narsistisen persoonallisuushäiriön mahdollisuus. Se on pelottavaa. Mistä tiedän, ettei hän näyttele tunteitaan? Toisaalta mielestäni hän ei ole manipuloiva eikä sosiaalisesti kovin lahjakas – onko se hyvä vai huono asia? Positiivista on, että hänellä on läheiset välit perheeseensä (joka on muuten mielestäni täysin normaali ja kunnollinen) sekä lapsuudenajan kavereihinsa. Hän osaa myös vitsailla omista puutteistaan, joten hän kyllä tiedostaa nämä luonteenpiirteensä.

Olen miettinyt kovasti – ehkä jo liikaakin – kyseisiä asioita lähiaikoina ja tehnyt kuuluisaa (tälläkin palstalla puhetta aiheuttanutta) listaa miesystäväni hyvistä ja huonoista puolista, olen jopa pohtinut eroa. Toisaalta hän on ensimmäinen, jonka kanssa voisin edes harkita meneväni naimisiin. Tunteeni ovat siis hyvin ristiriitaiset. Viihdyn tämän ihmisen kanssa, meillä menee ihan hyvin, mutta mihin asti voi joustaa omista periaatteistaan parisuhteen vuoksi?

Asiantuntijavastaus:

Tällaisella palstalla on mahdotonta lähteä pohtimaan kirjoittajan tulkinnasta syntyneitä kuvauksia toisen henkilön reaktioista, eli en puutu kuvaukseesi miehesi käytöksestä.

Viimeisessä virkkeessäsi oleva kysymys siitä, mihin asti voi joustaa omista periaatteistaan parisuhteen vuoksi, on oleellinen. Ja nimenomaan siinä muodossa, että mihin asti sinä itse voit joustaa.

Olet jo tehnyt mainitsemiasi listoja. Mitä ne kertovat? Mitä pelkäät eniten? Mistä kaikesta joutuisit luopumaan ja mitä saat? Kerrot, että teillä menee ihan hyvin ja samaan aikaan kuvaat kokeneesi narsismia, äkkipikaisuutta, mustasukkaisuutta ja empatian puutetta. Minulle herää kysymys siitä, mitä sinulle tarkoittaa hyvin meneminen. Mietin myös sitä, mitä tunnet miestäsi kohtaan. Kerrot, että ihastuit häneen vuosi sitten, mutta et kuvaa nykyisiä tunteita muulla tavoin kuin ristiriitaisina.

Parisuhteesta puhutaan usein vain sitä kautta, mihin se meitä haastaa: miten vaikeita monet asiat ovat. Parisuhde on myös mahdollisuus kasvuun ja eheytymiseen. Yhdessä eläminen ja arjen jakaminen toisen kanssa mahdollistaa molemminpuolisen itsetutkiskelun. Tämä edellyttää toki sitä, että peili (toinen ihminen) josta itseäni katson, on suhteellisen ehjä. Kasvu – eheytyminen – lähtee tahdosta muuttua, pelkkä tunnistaminen ei riitä.

Tämän kasvuprosessin erottaminen siitä, että emme voi parantaa toinen toisiamme, on tärkeää. Jos suhteeseen lähtee siitä ajatuksesta, että kyllä se siitä korjaantuu, ottaa mielestäni liian suuren riskin. Arjen myötä asioilla on tapana kärjistyä.

On myös totta, että täydellisen, kiusallisista ja häiritsevistä luonteenpiirteistä ja raivostuttavista tavoista vapaan ihmisen löytäminen on mahdotonta. Eritoten, kun suhteessa käy helposti niin, että se mikä alussa ihastuttaa on sitä, mikä jossain vaiheessa rankasti vihastuttaa. Hyväksyvä rakkaus kokemuksena eheyttää ja auttaa avautumaan toiselle. Tämä taas lisää toisen ja itsen ymmärrystä.

Oletko keskustellut miehesi kanssa siitä, mitä tunteita ja ajatuksia hänen käytöksensä sinussa herättää? Jos et ole, mikä estää sinua ottamasta asioita esille? Vuorovaikutustaidoista puhuttaessa käytetään usein termiä omasta puolesta puhuminen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kertoo siitä, mitä itsessä tapahtuu; mitä ajattelee, mitä tuntee ja mitä tahtoo. Oman sisimpänsä jakaminen toiselle on arvokasta. Se myös mahdollistaa toiselle osapuolelle oman käytöksensä tarkastelun.

Luota myös intuitioosi. Mitä se sinulle kertoo? Nostat kirjoituksessasi esille paljon asioita, joita hämmästelet, ja niitä on syytäkin hämmästellä. Pallo on sinulla; mitä aiot asialle tehdä?

Sari Liljeström