Mies käyttää henkistä väkivaltaa

Julkaistu HS Ryhmäterapiassa 2007

Olen seurustellut 3,5 vuotta miehen kanssa, jonka harrastuksena on rakentaminen. Koko seurustelumme ajan hän on rakentanut yksin isoa mökkiä, jonka tekemiseen hän ei ole kelpuuttanut apulaisekseen poikansa ja minun lisäkseni ketään muita. Rakennuksella ja tontilla on valtavasti tekemistä ja työt ovat raskaita, pölyisiä ja meluisia. Minulla ei ole juuri minkäänlaisia valmiuksia rakentamiseen. Lisäksi olen hentorakenteinen ja tehnyt työurani toimistotehtävissä.

Olemme molemmat eläkkeellä, 61-vuotiaita. Meillä on omat asunnot (myös mökki on miehen), eikä ole tarkoitus yhdistää omaisuutta, emmekä ole aikeissa mennä naimisiin. Minulla on omat harrastukseni (onneksi).

Etenkin viimeisen vuoden aikana mies on saanut toistuvasti raivokohtauksia: Hänen sanojensa mukaan minä en tee mitään, teen kaiken väärin, häneltä ei saa kysyä mitään, kun hän tekee jotain. Kun haluan välillä olla omassa asunnossani, hän suuttuu ja “jättää” minut vihoissaan pitämättä yhteyttä.

Hän arvostaa vain sellaista tekemistä, jossa kädentaidot pääsevät oikeuksiinsa, mutta sisustamiseen tms. ei saa käyttää rahaa. Hän on epäsiisti, eikä anna arvoa minunkaan siivoamiselleni. Viimeinen episodi oli se, että hän vaati minua käyttämään oksasilppuria. Kun en siihen heti suostunut, hän sanoi jättävänsä minut lopullisesti. Muutenkin hänen tapansa on komentaa, määräillä ja huutaa. Olemme keskustelleet näistä asioista monta kertaa. Olen kertonut hänelle, että mielestäni hän alistaa minua ja että hänen tapansa toimia on henkistä väkivaltaa. Hän on kerran käynyt käsiksi minuun ja sekin hänen mielestään johtui vain minusta, kun liian hitaasti siivosin kaatuneen punaviinin pois. Hän on eri mieltä ja väittää syyn olevan pelkästään minussa, kun en tee kuten hän sanoo. Hän ihmettelee, miksi en tunne mökkiä kodikseni. Olen sanonut, etten saa olla siellä se mikä olen, enkä tunne oloani turvalliseksi. Haluaisin välillä lukea ja kirjoittaa tai vain oleskella ja nauttia luonnosta, mutta hän ei hyväksy sellaista. No, teen kaiken tämän omassa kodissani sen lisäksi, että askaroin monenlaista.

Ihmettelen koko ajan sitä, miten vain minä voin olla syyllinen ongelmiimme. Ehdotin hänelle parisuhdeterapiaa. Hän kehotti minua menemään, koska minulla on ongelmia, mutta hänellä ei ole. Onko se vain minun syyni, jos minun pitää aina varautua siihen, että joudun lähtemään omaan kotiin, kun mies saa jostain raivokohtauksen.

Vaikka suhteemme olisi nyt ohi, haluaisin asiasta keskustelua.

Huutamalla hyväksi?

Asiantuntijavastaus:

Mihin tarvitset tällaista miestä? Mitä saat tästä suhteesta? Merkit viittaavat siihen, että seurustelukumppanisi on väkivaltainen. Hän saa toistuvasti raivokohtauksia ja on jo kerran käynyt käsiksi sinuun. Väkivallalla on taipumus lisääntyä kaiken aikaa. Et pysty muuttamaan häntä.

Sinun tulisi pikaisesti päättää tämä seurustelusuhde. Sinun on parempi olla yksiksesi kuin tällaisessa suhteessa. Pidä huolta itsestäsi ja tee asioita joista nautit, niin kuin kerroit tekeväsikin yksinäsi. Pidä itseäsi arvossa äläkä suostu millaisiin tahansa suhteisiin vain sen vuoksi että ”mies pitää olla”.

Raija Alhosaari