Erosinko juuri siitä oikeasta?

Julkaistu HS Ryhmäterapiassa 2007

Tapasimme toisemme yliopistossa toisen vuosikurssin jälkeen – keskikesällä. Hän oli varautunut ja hieman ujo ja minä taas yritin olla uskalias ja aktiivinen. Loppukesän lämmössä tapasin hänet uudestaan hänen kotipaikkakunnallaan. Huomasin ihastuneeni erittäin kiinnostavaan ja henkisesti vahvaan ihmiseen. Huomasin, miten auringonlasku mereen voi olla aivan erilainen jonkun kanssa.

Syksyllä kun koulut alkoivat, yritin olla varovaisen aktiivinen. Meni useita kuukausia, ennen kun sain hänen huomionsa. Ja silloin marraskuun sateisessa yössä kerroin hänelle tunteistani pidellen kädessäni viileitä sormia. Seuraavina kuukausina, talven pakkasissa runous kukki ja välimme lämpenivät.

Muutimme asuntooni noin kuuden kuukauden seurustelun jälkeen. Siinä vierähtivät muutamat vuodet ja remontoituivat muutamat huoneet. Opiskelimme yhdessä ja kävimme töissä. Itse olin sosiaalisesti melko ahkera ja useinkin illat menivät kavereiden kanssa. Hän taas oli rauhallisempi ja seurusteli harvemmin kavereiden kanssa – hän oli valikoivampi ja varautuneempi. Silti olimme läheisiä ja hän sai mahdollisimman paljon huomiotani – pikkuruisista yllätyksistä suurin “naurettaviin” tekoihin saakka. Rakkaus ei noloa tilannetta tunne!

Valmistuimme yliopistosta ja muutimme ulkomaille töihin. Hän ei osannut paikallista kieltä kovin hyvin, mutta opiskeli sen hyvinkin nopeasti. Vieraassa maassa hänen läsnäolonsa, yhteisen kodin lämpö ja murheet tekivät hänestä minulle hyvinkin rakkaan. Samalla luultavasti aikuistuin, suhteemme ei enää ollut minulle vain “kädestä pitelyä”. Mukaan tuli itsensä toteutusta ja kouluttautumista, pitkiä työpäiviä, työhuolia. Meillä ei ollut paikkakunnalla kovin paljon ystäviä ja vielä vähemmän yhteisiä ystäviä, joten olimme lähes aina yhdessä. Harrastuksia oli vähän ja nekin erilaisia, mutta yhteiselo oli onnellinen ja puhuimme jopa lapsista. Kihlauduimme seitsemän vuoden seurustelun jälkeen. Avioliitosta olimme puhuneet aikaisemminkin, mutta olin vastahakoinen, kun en ymmärtänyt sen tarkoituksenmukaisuutta. Kihlaus tuli itselleni hyvin tärkeäksi vasta silloin, kun tunsi sormuksen sormessa – kun häntä ei ollut lähellä.

Uran ja koulutuksen vuoksi muutin kihlauksen jälkeen toiselle paikkakunnalle. Yritin olla mahdollisimman paljon kotona – mutta lähdin aamuvarhain ja tulin vasta illalla. Samalla luulin, että suhteemme on siinä vaiheessa, missä kehitymme myöskin yksinämme. Nyt ymmärrän, että hän halusi vielä päivittäistä rakkautta ja yhteiseloa – kädestä pitelyä. Hän sanoi useinkin, että on onneton, kun töissä on kiireitä, kotona ei joskus ole ketään ja tällaista oli vielä tiedossa vuosi tai jopa enemmänkin. Kihlauksesta kahdeksan kuukauden jälkeen tunsin, että meidän välimme viilenivät äkillisesti. Hän ei halunnutkaan minun syleilyäni eikä suudelmiani.

Hän oli tutustunut työpaikalla toiseen mieheen – ja silloin kun hän ei tullut yöksi kotiin, tiesin, että meidän suhteemme on ohi. Hän ei ole vieläkään varma, onko hän nyt onnellinen – ovathan he vasta suhteensa alkuvaiheessa. Itse en tiedä mitä pitäisi ajatella. Olemme puheväleissä ja käyn vielä viikoittain yhteisessä kodissamme – joka ei ole enää koti. Sisälläni tunnen ajoittain jonkinlaista toiveenkipinää – itsesääliä luultavasti.

Tämän pitkän tarinani jälkeen joudun vain tokaisemaan, että kohta 30 v. ja kaikki on aloitettava uudestaan. Työni vuoksi en usko, että pystyn olemaan kovinkaan aktiivinen. Ja mistä löydän samanlaisen naisen, yhtä kauniin ja viehättävään, viisaan ja kiinnostavan? Kuka pystyy tarjoamaan samanlaista kodin lämpöä kuin hän. Toki hänkään ei ollut täydellinen ja minä olen kaukana täydellisyydestä, mutta meillä meni hyvin.

Mistä löydän sen oikean? Tai parempi kysymys kuuluisi, miten löydän sen oikean. Oliko hän se oikea?

Asiantuntijavastaus:

Mielestäni olet hyvässä vaiheessa omaa prosessiasi. Kirjoituksestasi huomaa, että käyt läpi suhteenne yhteistä historiaa. Tällainen asioiden pohdiskelu on olennainen osa surutyötä, joka liittyy suhteen päättymiseen. Se auttaa oman elämän jäsentämisessä. Vaikeakin erotilanne antaa mahdollisuuden oppia omista virheistään ja siitä, mitä todellisuudessa parisuhteelta haluaa.

Muutamia asioita jäin kysymyksessäsi pohtimaan. Kävit läpi ajatuksiasi suhteeseenne liittyen, mutta et kuitenkaan puhunut paljon omista tunteistasi. Ero herättää poikkeuksetta monenlaisia tunteita aina suuttumuksesta ja pettymyksestä helpotukseen ja surullisuuteen saakka. Mitkä ovat sinun tunteesi tällä hetkellä, kun ajattelet päättynyttä suhdettanne?

Tarinassasi kuvailit kihlattusi tarpeita ja odotuksia. Nämä on hyvä tiedostaa, mutta mitkä olivat sinun tarpeesi suhteeseenne liittyen? Ylipäätään kerroitteko ja jaoitteko rehellisesti toiveitanne ja tarpeitanne? Yhtäkkinen ja yllätyksellinen toiselle kumppanille tuleva erotilanne kertoo siitä, että ette ole suhteessanne kuitenkaan pystyneet avoimeen vuorovaikutukseen. Intiimi, avoin ja rehellinen itseilmaisu on ehdoton edellytys suhteen toimivuudelle.

Jos oikein ymmärsin, työ, koulutus ja henkilökohtaiset harrastukset ovat sinulle merkityksellisiä asioita. Tämä on hyvä asia, mutta näistä muodostuu helposti ristiriita omien ja yhteisten tavoitteiden välillä. Kertomuksesi mukaan kihlattusi olisi kaivannut sinulta enemmän läsnäoloa ja yhteisen arjen jakamista. Vain yhteisen tekemisen ja läsnäolon kautta voi rakentaa yhteistä parisuhteen todellisuutta, joka on jokaisessa suhteessa uniikki ja ainutlaatuinen. Parisuhde on samalla tavalla yritys kuin mikä tahansa muu satsaus. Tuottoa ei tule, jos ei tee investointeja. Aikuinen ja vastavuoroinen suhde on paljon muuta kuin “kädestä pitelyä”. Läheisessä suhteessa saa ja joutuu kohtaamaan myös itsensä ja omat kasvun paikkansa. Molemmat saavat oppia toisiltaan ja jakaa asioita, joita ei muiden kanssa jaa. Ja tätä kautta myös yksilön oma kasvu mahdollistuu suhteessa toiseen, ei erillään kumppanista jossain muualla. Aika on suhteellinen käsitys ja sitä löytyy varmasti kaikkeen, minkä kokee itselleen tärkeäksi. Sinun on tärkeää miettiä, mikä sinua esti satsaamasta suhteeseenne.

Suhteen päättymisen jälkeen on ymmärrettävää, että pohdit paljonkin sitä, tuletko koskaan löytämään uutta ja oikeaa ihmissuhdetta. Anna itsellesi aikaa. Surutyön kautta sinun on mahdollista luopua rauhassa entisestä. Samalla voit omaan tahtiin pohtia mitä itse haluat tulevaisuudelta, minkälaista ihmissuhdetta elämääsi kaipaat ja erityisesti paljonko olet valmis siihen satsaamaan. Jokainen suhde on ainutlaatuinen. Siksi et tulevaisuudessa mielestäni joudu aloittamaan kaikkea alusta, vaan saat mahdollisuuden kokea uuden suhteen, jonka toimivuuteen sinulla on kokemuksiesi kautta mahdollisuus vaikuttaa.

Kari Lankinen