Lähdin pitkin hampain parisuhdeluennolle. Mutisin matkalla puoliääneen: ”Saatana tuo akka pitää pistää hoitoon. Työkaverit ovat kertoneet hyviä kikkoja pistää eukot ojennukseen. Tässä homma vaan pahenee, muija pääsee niskan päälle ja jäämme koukkuun tähän paskaan.” Parisuhdeilta meni tyyliin ”aika jees”. Käsiteltävät asiat ja annetut tehtävät olivat mielenkiintoisia, mutta keskittymiseni herpaantui vähän väliä siihen, kun aloin seurata ja analysoida kuinka ärsyttäviä nuo seurakunnan vakioasiakkaat ovat. Ne juo teetä, puhuvat kuin mitkäkin apupapit ja ovat jotenkin omahyväisiä uskossaan. Jippii. Olin oikeassa! Ainakin vähän. Ainakin oletan.

Parisuhdeilta antoi illuusion siitä, että kaikki asiat kotona vaimon kanssa nyt parantuisivat. Tai sitten otin asian niin, että se parantaisi ja enää ei asiaan tarvitsisi paneutua. Seuraavana päivänä meillä oli ehkä avioliittomme pahin riita. Tokaisin vaimolle riidan tuoksinassa: ”Joo että parisuhdekursseille, parisuhdekursseille ja luetaan taas vähän Annaa! Perkele!”. Riidat jatkuivat ja aiheena kotityöt. Kirjoitin jo paikallislehteen juttua aiheesta miten nykyajan valistuneet naiset painavat miehiä alas. Etsin netistä apua hakusanalla ”vaimo nalkuttava”. Google ei löytänyt kuin vitsejä.

Vaimo ilmoitti meidät taas kursseille. Nyt kyseessä oli viikonloppu.. Hanasin vastaan mutta sinne lähdettiin.

Eka ilta. On syöty ja kahvit juotu. Siirrymme yläkertaan. Huoneen lattialla kolme kynttilää, sydän ja A-4 kokoisia valokuvia, jotka eivät esitä mitään erityistä. Niiden tehtävä on ilmeisesti herättää ajatuksia tai ainakin rauhoittaa. Hyvä niin. Tuolit on asetettu rinkiin ja näin mahdollistuu katsekontaktit. Useimmat tuijottavat kuitenkin lattialla olevia asioita. Mankasta tulee jotain musaa, syke alkaa laskea ja olo rauhoittua. Tervetuliaispuheet ja yleistä. Ohjaajapariskunnan nainen aloittaa kertomalla että häntäkin vähän jännittää. Keskeytän ja paukautan suustani: ”Minua ei jännitä pätkääkään”. Tätä lausetta vielä kadun, ajattelen, ja nielen omaa mokaani. Veret seisauttava emämunaukseni unohtuu koska pelastava insinöörimies ilmoittaa myöskin olevansa peloton. Jokainen esittelee itsensä ja kertoo vähän tilanteestaan. Yllättävän paljastavia esittelyjä ja yritämme olla myös rehellisiä. Itsemme takiahan täällä pääasiassa ollaan. Olkaamme siis, rehellisiä. Leikimme, poimimme eniten itseämme ja puolisoitamme kuvaavia postikortteja. Leikeissä huomaan alussa vaivautuneita ilmeitä, itsekin äsken niin tyynenä esiintynyt huomaan vähän vaivautuvani mutta leikin vauhdikkuus vie mukanaan ja jopa minä nauran. Vaimo nauraa.

Pää on auki: ilmapiiri on vapautuneempi. Jotenkin lämmittävää. Vaimo on oikeasti iloinen, että MINÄ lähdin tänne. Liikuttavaa. Osallistuva porukka ei todellakaan ole samasta puusta veistetty, vaan kaikki ovat eri kokoisia, näköisiä, ikäisiä ja tapaisia. Olo on turvallinen. Lohduttavaa on tietoisuus siitä että kaikilla täällä on ongelmia parisuhteessa ja usko siihen että joukossa ei ole täydellistä, auvoista ja rikasta elämää viettävää vakoilijaparia.

Seuraavana yönä ei nukuta. Asiat myllertävät päässä. Pohdin suhdettamme. Muistelen riitoja, hyviä hetkiä, mahtavia hetkiä, tutustumista, rakastumista, häitä, yhteistä arkea. Jos en muussa ole herännyt niin siinä, että huomaan olleeni välinpitämätön mm. kotitöissä. Olemme uhkailleet puolin ja toisin avioerolla. Vaimo kerran ne paperit tilasikin. Riideltiin siitä kumpi sen avioerolapun täyttää. Mietin toisien parien syitä tänne tulemiseen. Miehet haluavat saada ilmeisen hankaliin vaimoihinsa parannusta: ei enää kiukkuisia, hankalia vaimoja, vaan sellaisia kun naapureillakin on. Naiset haluavat muuttaa miehensä joksikin sellaiseksi joista kerrotaan naisten lehdissä. Juuri sellaisia miehiä kun naapurin isännöitsijä. Muistuu mieleen vitsi jonka sain sähköpostina: On tärkeää löytää mies, joka osallistuu kotitöihin, joka silloin tällöin kokkaa ja kenellä on työpaikka, joka saa sinut nauramaan, johon voit luottaa ja joka ei valehtele, joka on hyvä sängyssä. On erittäin tärkeää, että nämä neljä miestä eivät tunne toisiaan. Enää ei naurata. Pitääkö tämän kurssin jälkeen minun olla kaikkea tätä? Yllättävästi monet naiset ilmoittavat haluavansa enemmän hellyyttä ja yhteistä aikaa. Oma vaimoni kaavailee minusta näiden lisäksi yleiskonetta.

Alkaa pelkäämäni haukkumapäivä. Lauseenasettelu on rakennettu: Toivoisin, että sinä…. Lista on pitkä! Osallistuisit enemmän kotitöihin, suutelisit enemmän, et valehtelisi, joisit vähemmän kaljaa, kiinnittäisit huomiota raha-asioiden hoitoon. Nyt alkaa nousta puna poskille. Ei pelkästään häpeästä ja siitä että muut otaksuvat vaikeutemme pahemmaksi kuin ne ovat. Näinkö kävi että minun on sittenkin vain muututtava ja täältä kun lähdetään, on vaimo asiassa pelkästään muutosta odottavalla kannalla? Valitsen yhteiseksi puheenaiheeksi vaimon lauseen. ”Toivoisin, että sinä osallistuisit enemmän kotitöihin.” En valitse vaimon huutamista, määräilynhalua enkä anopin suun tukkimista. Tästä huolimatta tunnen olevani ongelmiemme ytimessä. Ehkä. Ohjaajapariskunta menee pukemaan mellakkapoliisin varusteet päälle, sillä on aika lähteä purkamaan ongelmia toisen pariskunnan läsnäollessa. Keskustelumme, joka välillä äityi riitelyksikin oli hedelmällinen. Tilannetta varmaan auttoi se, että paikalla oli toinen pari ja ohjaajatkin kävivät välillä tilanteen kuumetessa opettamassa keskustelua, jossa saa puhua vain se, jolla on pantti kädessä. Kotona harvoin päästiin ratkaisuun asioissa. Ehkä pelkkä toisten läsnäolo pakotti ajamaan asian loppuun. Tietoisuus siitä että asia vielä raportoidaan koko ryhmän kanssa, antoi lisää tsemppiä.

Asiat raportoidaan ryhmässä. Tulee tuntu ettei kukaan ole saanut paljoakaan ratkaistua ongelmiaan. Jotain pientä kaikilla. Yhdellä pariskunnalla selvästi mies ei anna tuumaakaan periksi vaan sanelee vaimolleen ehdot. Toisessa tapauksessa mies ei suostu mihinkään muutoksiin. Nuoremmat sopivat jotakin ja lupaavat jotakin. Pölynimuriratkaisuni alkaakin tuntua loistavalta. Itse asiassa se onkin sivuseikka. Olemme vaimoni kanssa päässeet jonkinlaiseen keskusteluyhteyteen. Opittiin uudestaan taito, joka on unohtunut: toisen kuunteleminen.

Miksi miehet kammoksuvat asiaa? Miksi eivät halua lähteä parisuhdekursseille? Yksityisillä kursseilla huiputuksen maku. Seurakunnan tilaisuuksissa usko sisäänpäinlämpiävyydestä. Liian kristillistä. Kasvojen menettäminen. Naisten hömpötyksiä. Ei kiinnosta piirileikit. Vaimo saadaan kyllä kuriin perinteisilläkin menetelmillä. Avioero tulee kuitenkin. Siellä kaikilla muilla on suurempia ongelmia kun meillä. Sukulaiset saa tietää. Työkaverit saa tietää. Uskovainen serkku kävi ko. kurssit ja erosi kuitenkin. Meillä on alkoholiongelma ja parisuhdekurssit ei siihen auta. Meillä ei ole alkoholiongelmaa mutta yksi viikonloppu ilman viinaa on jo liikaa!

Miten minä suhtaudun nyt parisuhdekursseihin? Edelleen en halua keskustella siitä kenenkään kanssa. Äitini pyysi etten kerro. Katastrofi olisi suuri, jos työkaverit saisivat tietää. Parhaalle ystävälleni kerroin. Saimme apua! Nyt meillä on paremmat avaimet jatkaa avioliittoamme. Kukaan ei ratkaissut asioitamme puolestamme vaan me itse. Mitä vaikutuksia tällä oli? Vaimo on leppoisampi. Olen edelleen se mies kotona. Keskustelemme enemmän. Seksi sujuu paremmin. Valtataistelu hävisi melkein kokonaan. Moni luuranko katosi kaapista. Suosittelen. Kannattaa mennä parisuhdekurssille, jos ei itsensä takia, niin ainakin sen rakkaimpansa.