Seppo Laakso
Olen tukevasti keski-ikäinen, päätoiminen satakuntalainen ja osa-aikainen keskiuusmaalainen psykoterapeutti ja työnohjaaja. Takana on reilut 30 v. työtä yksilöiden, parien, perheitten ja moninaisten ryhmien parissa, eri seurakuntien palveluksessa. Ihmisen henkisen hyvinvoinnin lisäksi olen viehättynyt hiljaisuudesta ja sen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Jälkimmäistä voin vaalia harrastustyön puitteissa Saaren retriittikodin isäntänä.
Onko parisuhdekursseille yläikärajaa?
16.05.201316.5.2013 Vuosia sitten – kun kukaan ei ollut vielä ehtinyt ennustaa Katajan ”Ryppyjä ja rakkautta ” -parisuhdekurssiprojektin syntymää 60+ ikäisille – olin aloittelemassa vaimon kanssa yhden syksyisen parisuhdekurss......
Mitä tulikaan sovittua?
04.03.20134.3.2013 Lomalla kerran - eikä siitä ole edes kauan – suunnittelimme vaimon kanssa yhteistä tekemistä seuraavalle päivälle. Kummankin toiveet kartoitettiin: toinen halusi lähikaupunkiin......
Mitä muuta viedään pois kuin joulukuusi?
07.01.20137.1.2013. Näinä päivinä riisutaan joulukuusta ja -koristeita monessa kodissa. Millaisen juhla-ajan sinä jätät taaksesi niiden myötä? Jos mennyt joulunaika ei ollut mielesi mukainen, nyt on aika arvioida sitä ja tehdä ensi joulua ......
Leivänmuruja ja muita elämää suurempia uhkia
27.04.2012Viilimainos lapsuuteni vuosikymmeniltä uskotteli katsojalleen: pysyy ja paranee. Sama ilmiö tuntuu käyneen leivänmuruille, mutta ilman mainoskikkoja ja -kuvia. Kolmen vuosikymmenen ajan olen käynyt lukuisia ja vakavia keskusteluja leivänmuruista mo......




