Liisa Välilän mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 24.4.2012: Vanhempien pitää vaalia rakkauttaan

Viime kuukausina on pysähdytty pohtimaan, mitä kotien seinien sisäpuolella tapahtuu. On esitetty tulkintoja ja arvailuja kriisiin ajautuneiden perheiden elämästä.

Traagiset tapahtumat saavat kysymään perhe-elämän arvoja, turvallisuutta ja hyvinvointia. Miten paljon keskustelu kertoo kotien kulisseista, jotka antavat ulospäin usein mielikuvan ongelmattomasta parisuhteen ja perheen arjesta? Monet eri-ikäiset pariskunnat tuskailevat kuitenkin kulissien takana hyvin samanlaisten kysymysten keskellä.

Kaipaus onnelliseen parisuhteeseen ja tyytyväiseen perheeseen on suuri, mutta epävarmuutta tuo taidottomuus vuorovaikutukseen, tunteiden jakamiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen. Jotkut ovat saaneet hyvän mallin ja esimerkin jo perintönä lapsuuskodistaan. Suuri osa kaipaa vuorovaikutus- ja tunnetaitoihin tietoa, tukea ja rohkaisua. Tällaista koulutusta tarvitaan lisää.

Onnellisen yhteiselämän harjoittelussa keskeistä on kertoa, mitä tuntee ja ajattelee. On lupa pyytää apua, kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, on lupa pohtia ja epäonnistumisen jälkeen aloittaa uudelleen. Voidaan siirtyä luulemisesta kuulemiseen ja puhumattomuudesta avoimuuteen.

Kun pohtii hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden perusteita, on myös rohkeampi kysymään sitä läheisiltään: mitä sinä tarvitset, kaipaat, odotat, tunnet? Miten rakkaus perheessä vahvistuisi?

Tietoja, taitoja ja tukea tulee olla entistä avoimemmin ja helpommin tarjolla. Omaisuutta huolletaan ja hoidetaan, niin tulisi tehdä myös tärkeiden ihmissuhteiden osalta. Tästä työstä hyötyy koko perhe.

Liisa Välilä, parisuhdekouluttaja, Kataja-Parisuhdekeskus

Artikkeli pdf -muodossa HS 24.4.2012 Vanhempien pitää vaalia rakkauttaan Liisa Välilä