Kyky hyvään parisuhteeseen rakentuu jo lapsuudessa
HS Vieraskynä 2006
Onneksi opitut mallit eivät kohtalonomaisesti määrää ihmisen elämää, vaan aikuinen voi muokata aktiivisesti kokemuksiaan läpi elämän.
Ihmisen aiemmat kokemukset läheisistä ihmisistä vaikuttavat siihen, miten hän onnistuu parisuhteessaan. Erityisen vaikuttavia ovat lapsuuden ihmissuhteet. Pieni vauva on täysin häntä hoitavan aikuisen varassa. Hänellä ei ole muuta keinoa kuin huutaa olemassaolonsa ilmoille: täällä minä olen, onko siellä ketään? Onnekkailla vauvoilla on huudolleen vastaanottaja: vauva kokee olonsa turvalliseksi, kun hänen luokseen tullaan ja hänen tarpeensa tyydytetään. Hän oppii luottamaan siihen, että maailma on turvallinen paikka ja hänestä pidetään huolta. Vähemmän onnekkaat joutuvat odottamaan ja hätääntyvät. Voi vain kuvitella kauhua, jota pieni lapsi kokee, kun hän huutaa eikä kukaan tule, tai jos tulee, suhtautuu lapseen vihaisesti.
Vauvaa voisi verrata kuurosokeaan, joka saa tietoa ympäröivästä maailmasta vain tuntoaistinsa kautta. Näkö- ja kuuloaisti kyllä toimivat, mutta vauva oppii vasta vähitellen tulkitsemaan näkemäänsä ja kuulemaansa. Vauvalla on synnynnäinen kyky pelästyä esim. kovia ääniä. Tämä ja vastaavanlaiset muut reaktiot on tarkoitettu suojaamaan elämää. Vanhemman tehtävänä on lempeällä koskettelulla ja katsekontaktilla valaa vauvaan turvallisuudentunnetta. Apinavauvoja tutkittaessa on huomattu, että vaikka poikanen saisi riittävästi ravintoa, se voi kuihtua tai jopa kuolla läheisyyden puutteeseen.
Vanhempien omista varhaislapsuuden kokemuksista riippuu pitkälti, pystyvätkö he luomaan lapsilleen turvalliset olot. Lapsuuden mallit ikään kuin nauhoittuvat ihmisen mieleen ja hän toistaa niitä tietämättään myöhemmin. Lapsuuden mallit vaikuttavat myös parisuhteeseen: jos ihmisellä on ollut turvallinen kiintymyssuhde vanhempiinsa, hän onnistuu helpommin myös parisuhteissaan.
Turvallisuuden puute kiintymyssuhteissa näkyy yleisimmin niin, ettei ihminen pidä itseään arvokkaana, ei uskalla luottaa toiseen ihmiseen, ei usko toisen rakastavan itseään jne. Parisuhteessa hänen voi olla vaikeaa tunnistaa ja ilmaista omia tarpeitaan ja pitää puoliaan. Hän voi myös turvautua vääränlaiseen miellyttämiseen ja pelätä sitoutumista. Turvallisuuden puute voi ilmentyä myös toisinpäin; omien etujen aggressiivisena vaatimisena. Tällainen henkilö voi hallita ja manipuloida toista. Äärimmillään turvaton kiintymyssuhde ilmenee perheenjäseniin kohdistuvana väkivaltana.
Suomessa suurin osa lapsista elää ulkonaisesti turvallisissa oloissa, mutta aina eivät lapset kuitenkaan saa riittävästi läheisyyttä ja kiireetöntä läsnäoloa. Pienikin vauva vaistoaa häntä hoitavan vanhemman mielentilan. Ellei vanhempi kohtaa lasta aidosti ja keskity häneen, vaan ajattelee muita asioita, lapsi tuntee itsensä turvattomaksi, vaikka ulkoiset olosuhteet olisivatkin kunnossa. On tutkittu, että tässä mielessä vain kolmasosalla suomalaisista lapsista on riittävän turvallinen lapsuus.
Tieto oman lapsen mahdollisesta turvattomuudesta voi herättää vanhemmissa epätoivoa ja syyllisyyttä. On muistettava, että kenenkään lapsuus ei ole ollut täydellisen turvallinen. Kukaan vanhempi ei pysty vastaamaan kaikkiin lapsensa tarpeisiin kaiken aikaa. Epätäydellisyys on ihmisen osa.
Myös myöhemmät lapsuuden kokemukset vaikuttavat parisuhteeseen. Tutkimuksissa on havaittu, että ensimmäisen lapsen syntymä aiheuttaa suuria muutoksia parisuhteessa. Suuri osa avioeroista ajoittuu myös tähän vaiheeseen. Lapsen syntymä antaa miehelle ja naiselle uudet roolit. Heistä tulee isä ja äiti. Tällöin aktivoituvat oman lapsuuden perheen isän ja äidin mallit. Vanhemmat alkavat alitajuisesti helposti toistaa omien isiensä ja äitiensä toimintamalleja sekä suhtautua puolisoonsa kuin äitiinsä tai isäänsä. Esim. vaimon jokin hyvässä tarkoituksessa sanoma lause voi miehen korvissa kuulua äidin syyttävältä ääneltä, johon hän reagoi vetäytymällä henkisesti – usein fyysisestikin – pois tilanteesta suojellakseen omanarvontuntoaan.
Onneksi opittu kiintymysmalli ja roolimallit eivät kohtalonomaisesti määrää ihmisen elämänkulkua, vaan aikuinen ihminen voi muokata aktiivisesti kokemuksiaan läpi elämän. Ihminen voi tiedostaa (vaikeiden) lapsuudenkokemustensa vaikutukset itseensä ja muuttaa ”nauhoituksiaan”, ”äänittää päälle” uudenlaisia tapoja toimia rakkaussuhteessaan. Tätä kutsutaan ihmisenä kasvamiseksi.
Kokemukset hyvästä vuorovaikutuksesta puolison kanssa palauttavat ja korjaavat ihmisen luottamusta toisiin ihmisiin ja elämään yleensä. Ihmisestä itsestään kasvaa oma hoivaajansa, joka pitää huolta itsestään ja rakastaa itseään; hän oppii ilmaisemaan omat tarpeensa sekä antamaan ja ottamaan vastaan rakkautta.
Vaikka osalla ihmisistä kasvuprosessit ovat niin isoja, että niihin tarvitaan ammattiapua, luonnollisin tapa oppia ymmärtämään itseään on puhua kokemuksistaan oman kumppanin kanssa. Juuri tätä syvyystasoa ihmiset parisuhteelta toivovat. Jos arkielämässä ei ole aikaa eikä keinoja vaalia keskinäistä kasvua, apua löytyy esim. parisuhdekursseilta.
Lapsuuden turvallisuutta voidaan lisätä myös yhteiskunnan keinoin. Sosiaali- ja terveystoimen alueella on paljon tietoa ja erinomaisia työskentelymenetelmiä, joilla vanhempia voidaan auttaa. Neuvolan perhevalmennus on tästä oivallinen esimerkki.
Paras tapa auttaa tulevaa sukupolvea parisuhdeongelmissa on tukea nykyisten vanhempien parisuhdetta ja vanhemmuutta. Näin heidän lapsensa voivat oppia turvallisen kiintymysmallin. Samalla autetaan nykyisiä vanhempia itseään elämään onnellisempina. Näin hyötyvät sekä vanhemmat että lapset, ja panostetaan sekä nykyisyyteen että tulevaisuuteen.
Kataja-Parisuhdekeskus ry
