Katajan seniori -parisuhdeprojektin kummit, mukana myös psykologi Pirkko Lahti.

Pirkko Lahti on ryhtynyt Katajan senioripareille kohdennetun projektin kummiksi.

Lahti on filosofian lisensiaatti, psykologi, psykoterapeutti. Hän on työskennellyt yliopistolla, oikeusministeriössä, lääkintöhallituksessa, Suomen mielenterveysseurassa  sekä kansainvälisissä tehtävissä.  Eläkkeellä hän on ollut 6 vuotta.

Ikääntyvät pariskunnat

Kun takana on kolmekymmentä- neljäkymmentä vuottakin yhdessä elämistä, ovat pelisäännöt jo löytyneet. Särmät on hiottu ja ihmiset ovat pyöristyneet. Kumpikin tuntee toisen tavat toimia. On opittu purjehtimaan karikkoisella merellä ja välttämään useinkin karille ajoa, vaikka pieniä kareja aina löytyy.

Tilanne voi olla toinen, jos kumpikin avio/avoparin puoliskoista on ollut tiukasti sidottu omaan työhönsä. Yhdessä olo on muodostunut kalenterien päivittämiseksi. Kun sitten jonakin päivänä aviopari taas kohtaa toisensa, voi olla vaikeaa ykskaks löytää kaapin paikkaa.

Johtaja käskyttää tai antaa toimeksiantoja, kun on tottunut suhtautumaan alaisiinsa siten ja toinen osapuoli ei halua eikä suostu alaiseksi. Toinen on saattanut löytää oman toimintaympäristönsä, jossa yhteisössä on oma paikka ja se on riittänyt. Vanheneminen ajaa pois työelämästä ja silloin ruvetaan taas rakentamaan kotia ja miettimään, kuka se toinen siellä onkaan.

Sairaudet pysäyttävät. Ne tuovat aviopuolison takaisin kotiin nopeammin tutkimaan omaa arvomaailmaa. Kipua on myös henkisellä puolella: saattaa uupua tai masentua monien kriisien kohdatessa.

Sairaudet usein lähentävät tai vastaavasti jokin molempia yhdistävä muu kriisi. Huoli lapsista voi olla yhteinen jakamisen aihe.

Terveeseen parisuhteeseen kuuluvat tunnepurkaukset. Minua on aina huvittanut avioparin toteamus, että emme ole koskaan riidelleet lasten kuulleen. Joskus olisi terveellistä kysyä omilta lapsiltaan, miten he näkevät isän ja äidin suhteen.

Olen kohdannut monia harmonisia aviopareja, jotka alkavat jopa muistuttaa toinen toisiaan. He ovat tavanneet samalla luokalla ja selviytyvät yhdessä vanhuuteen. Suomessa on paljon lyhytaikaisia avioliittoja. Olisikin syytä nostaa pitkät avioliitot kunniaan ja tarkistaa tätä kautta arvomaailmaa.

Me olemme hiljalleen hyväksymässä asenteen, että jos ei ihmissuhde pelaa vaihdetaan uuteen, niin kuin kertakäyttömukinkin. Toki ihmisellä on vain yksi elämä ja vapaaehtoinen kärsimys ei tuo kirkkaampaa kruunua. Kuitenkin pieni kärsivällisyyden ja oppimisen tie ei ole pahasta.

Pitkän parisuhteen yhteydessä on jo käsitelty elämän tavallisemmat kriisit: lasten syntymiset, kasvamiset, murrosiät, kotoa lähdöt, omat neljän ja viidenkympin kriisit ja eläkkeelle lähtemiset. Jäljellä on yhteinen loppumatka, jonka voi kulkea yhtä matkaa tai eri polkuja.

Vanhaakin parisuhdetta ja ikääntyneenä voi parantaa, mutta ehtona on, että haluaa sitä ja että molemmat sitoutuvat yhteisen sävelen löytämiseen.

Tie on haastava, koska iän myötä tietyt maneerit vahvistuvat ja niiden rikkominen on iso haaste. Se edellyttää myös kypsää persoonallisuutta, sellaista, jolla on kyky luopua ja antaa menneiden asioiden niiden käsittelemisen jälkeen kuittaantua eikä muistuttaa niistä aina välillä.

Usein naiset ovat kipeitä asioita mieleen painavia ja niitä aina silloin tällöin esille nostavia. Miehet ovat suurpiirteisempiä.

Kuitenkin sanotut loukkaukset pysyvät ja voivat olla traumaattisia muistoja. Samaa koskee tekemisiä.

Kuuteenkymppiin toivoisi, että ihmiset osaisivat löytää jyvät akanoista. Tässä iässä voinee jo useinkin todeta, että vaihtamalla ei parisuhde välttämättä parane, etenkään, jos vie kaikki käsittelemättömät ongelmansa mukanaan. Jos osaa löytää itselle ja parille yhteisesti tärkeät asiat ja sopia niiden pelisäännöt, ei lopulla ole niin väliä. Usein kuitenkin ihmiset jäävät kiinni pikkuasioihin. Metsä voi hukkua puilta, kun jäynätään toisarvoisista asioista.

Usein on tärkeää tehdä ja toimia yhdessä. Yhtä tärkeää voi olla selkeä työnjako, jossa kumpikin hoitaa omaa rooteliaan.  Puhumiset ja asioiden setvimiset tulisi aina kerrallaan jättää alle kahden tunnin, muuten niistä tulee piinaavia istuntoja. Tärkeää on kohdata toinen ja olla läsnä. Parien tulee oivaltaa myös toistensa julkinen tukeminen eikä sortua toistensa vähättelyyn muiden läsnä ollessa.

Kaikessa ei tarvitse olla samaa mieltä. Kummankin mielipide on tärkeä, jos osataan oivallisesti tasata missä asioissa toinen dominoi.

Vanhassa agraariyhteiskunnassa nainen yleensä sääti kodin sisäpuolta ja mies piha- ja ulkoaluetta. Nämä roolit ovat vieläkin syvällä käyttäytymisessämme, vaikka miesten ulkoaluetta kaupungissa – ainakin kerrostalossa – on vaikea määrittää.

Nainen päättää päivä- ja viikkorytmin. Mies tarvitsee vastaavan osaamisalueen tai harrastuksen. Kummallakin tulee kodissa olla oma paikka.

Jos parisuhdetta lähtee kehittämään konkretiasta käsin, se saattaa helposti avatakin uusia polkuja ja sitä kautta päästään vuorovaikutussolmujen käsittelyyn. Ongelmia aina jää hyväänkin parisuhteeseen – onneksi.

Parisuhteen lujittaminen on voimia vievää – suorastaan välillä työtä.

Huumorin käyttö ja sen taitava annosteleminen on hyväksi avuksi.

Tärkeää on sanoa hyviä asioita, mistä pitää ja mitä korjaa. Koko kommunikaatiomme tahtoo olla kielteisesti painottuvaa ja siksi yhteinen hyvä harrastus voisi olla yhdessä pohtia- joskus päivittäinkin – mikä toisessa on hyvää ja maininnan arvoista. Sanat kaunis, hyvä, hienosti hoidettu eivät maksa mitään, mutta kasvavat korkoa.

Pirkko Lahti
psykologi, fil.lis