Hyväntekijänä parisuhteessakin

Tässä yhtenä päivänä aamu-tv:ssä puhuttiin yllätyshyvyydestä. ”Yhdysvalloista Suomeen levinnyt Random Act of Kindness -liike perustuu ideaan, jonka mukaan hyviä tekoja tehdään anonyymisti ja niiden seurauksia tarkkailematta. Yllätyshyvyyttä harjoittava henkilö voi esimerkiksi maksaa kahvilassa myös viiden seuraavan asiakkaan juomat ja jatkaa sitten tyynesti matkaansa. ” (Yle.fi)
Jossain kohtaa, kun terveen ihmisen kohtuullinen perustoimentulo on saavutettu, onnellisuuden kokemus ei enää lisäänny hankinnoilla. Hienot kulkupelit ja upeat matkat eivät tuo kuin hetkellisen onnen kokemuksen, kunnes taas tarvitaan lisää. Tutkimusten mukaan ihmisen kestävää onnen kokemusta lisää se, että hän voi auttaa toisia.

Ajatus siitä, että ihminen olisi pohjimmiltaan itsekäs, on minulle vieras. Se, ettei meillä enää ole kovin vahvaa auttamisen kulttuuria, ei kerro muusta kuin siitä, että olemme ampuneet reilusti yli ihmisen yksilöllisyyden arvostamisessa. Tukahdutamme auttamishalumme hienovaraisuuteemme. Emme voi edes katsoa toista ihmistä, sillä silloin menemme toisen reviirille.

Ajattelen, että nimenomaan täällä Suomessa ollaan todella varovaisia sen kanssa, ettemme vain häiritse toisiamme. Olen käynyt samalla kuntosalilla pian kaksi vuotta tutustumatta keneenkään, vaikka kasvot alkavat olla jo melko tuttuja. Olin tässä joku aika sitten pari viikkoa Ranskassa. Ei tarvitse mennä sen kauemmaksi, kun jo huomaa selvän eron; ihmiset näkevät toinen toisensa ja tervehtivät jopa viereisessä ravintolan pöydässä istuvia vieraita ihmisiä. Tästä nähdyksi tulemisesta hämmentyneenä löysin itseni toivottelemasta hyviä huomenia omalla kuntosalillanikin. Vaikenin pian hämmästyneiden katseiden alla.

Meiltä voi onnistua erinomaisesti tämä Random Act of Kindness, missä hyvät teot tehdään anonyymisti niin, että sekä auttaja että autettava ovat täysin tietämättömiä toisistaan. Tieto siitä, että minun tekoni ilahduttaa jotain jossain riittää. Minun ei tarvitse häiritä ketään auttamisellani eikä kukaan häiriinny tarpeistani. Kohtaamista ei tarvita. Voimme vain jatkaa matkaamme menestyvän näköisinä eteenpäin.

Uskon kuitenkin siihen, että vielä suurempaa onnea voisi tuottaa se, että näkisimme hyvän työmme tulokset. Ja tulisimme nähdyiksi auttajinakin. Meissä ihmisissä on valtava määrä erilaisia ominaisuuksia, taitoja ja lahjoja. Vain murto-osa tästä kaikesta tulee elämässämme todeksi. Se, millaisina tulemme nähdyksi, vaikuttaa vahvasti siihen, mitä olemme. Alamme helposti täyttää siltä, mitä meiltä odotetaan. Jos tulemme nähdyiksi myös hyväntekijöinä, alamme olla sitä yhä enemmän.

Jos ja kun, emme tule nähdyksi kodin ulkopuolella, tiedostamattomat parisuhdetarpeet kasvavat entisestään. Se, mitä kumppanini ei minussa näe, ei tule ehkä nähdyksi missään muuallakaan. Pahimmillaan se on myös sitä, että kahden väsyneen ihmisen suhteessa ei nähdä muuta kuin sitä, mitä toisesta puuttuu. Kumpikaan ei jaksa antaa mitään, eikä takuulla saa sitäkään vähää. Kuten tiedämme, tyhjän saa pyytämättäkin. Ja toiset saavat kaksi kertaa; pyytää ja olla ilman.

Mitähän tapahtuisi, jos ottaisimme tämän hyvän kierrättämisen käyttöön parisuhteissamme ja kodeissamme? Ja toimisimme ihan kasvoilla ja nimellä. Ihan totta, jos kerran hyvän tekeminen tekee ihmisen onnelliseksi ja parisuhdeonni on yksi ihmisen tavoitelluimmista kokemuksista, tätä kannatta kokeilla kotona.

Kyse ei olisi mistään vastavuoroisesta -minä anna sinulle tämän ja saan sinulta tätä – ajattelusta. Eikä missään tapauksessa siitä, että koska minusta tänään tuntuu tältä, tahdon tätä hyvää sinulle. Kyse on ihan puhtaasta hyvän tekemisestä toiselle ihmiselle, on hän sen ansainnut, tai ei; siis todellisesta yllätyshyvyydestä.

En yhtään yllättyisi, jos se toinen, jolle tätä yllätyshyvää tehdään, alkaisi tehdä itsekin hyvää. Pian taloudessa eläisi kaksi onnellista hyväntekijänä nähtyä ihmistä. Saattaa, että he ovat entinen hankala ja äksy akka sekä sen epämiellyttävä ja luihu mies. Todella harvoin voimme pitää jonkun ominaisuutemme täysin kodin seinien sisäpuolella. Jostain se alkaa tihkua ulos. Kun nämä hyväntekijät poistuvat kodin ulkopuolelle, saattaa olla, että he toimivat tästä uudesta roolistaan käsin yllättävällä tavalla.

Voi olla, että ensimmäinen teko on lähimmäisen näkeminen, ja hups, jopa tervehtiminen.