Hyvä parisuhde
Sitä makaa, niin kuin petaa. Olen pian 50-vuotisen elämäni aikana ollut monenlaisten valintojen edessä. Useissa kohdissa valintani ovat koskeneet omaa onneani, terveyttäni tai jonkinlaista tyydytystä; joko suoraan tai välillisesti. Usein nämä valinnat ovat olleet sellaisia, missä ei voi saada kaikkea ja jopa niin ankeita, että joutunut valitsemaan näiden väliltä. Tahdonko saada tyydytyksen vai olla terve?
Sokeria/suolaa vai terveyttä? Viiniä vai hoikkuutta? Oman maailmansa jakamista kumppanille väsymyksestä huolimatta vai etäisyyttä? Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Usein kuitenkin syytän sitä, ettei saatavilla ollut kuin suolapähkinöitä tai sitä, että kunnon ruoka ilman viiniä ei maistu oikealta, puhumattakaan siitä, ettei tuo toinen oikeasti kestä kuulla sitä, mitä minulla olisi sanottavana. Väistelen vastuuta.
Olen taas kertaalleen miettinyt Katajan työn tavoitteita ja kaikkea sitä mitä me teemme. Toimintamme tähtää siihen, että ihmisten parisuhdehyvinvointi lisääntyisi. Kaikki tutkimukset tukevat sitä tosiasiaa, että jos ja kun ihminen voi parisuhteessaan hyvin, hän on tyytyväisempi kaikilla elämänalueillaan. Ja totta totisesti, jopa tuottavampi. Sitä olemme siis tarjoamassa.
Suostuessani katsomaan tätä omasta pienestä elämästäni käsin, ymmärrän sen, kuinka vähän kukaan toinen voi hoitaa meidän parisuhdettamme, lisätä meidän tyytyväisyyttämme tai tehdä meistä tuottavampia. Jos nyt yli 50-vuotialta sellaista enää odotetaankaan… No, nykyään ymmärretään se, että iso-vanhempien vastuullisessa tehtävässä tarvitaan monenlaisia avuja.
Tahdotko tulla terveeksi? kysyi eräskin suuri mies Raamatun sivulla. Tämä taitaa olla se meidänkin kysymyksemme. Tahdotko hyvän parisuhteen? Oletko oikeasti valmis jakamaan elämäsi, itsesi, itsenäisyytesi ja kaiken toisen kanssa? Tahdotko pitää huolen siitä, että kaiken jakamisen keskellä etsit itseäsi, sallit kumppanisi tehdä sitä samaa ja tuette toinen toisianne kasvussa kohti omaa itseään? Tahdotko?
Ja jos tahdot, millaisia valintoja teet sen puolesta, että nämä asiat olisivat totta elämässäsi? Hyvä parisuhde on mahdollisuus, joka jää helposti saavuttamatta. Syy siihen löytyy peilistä.



