Ei, minä en tahdo puolikasta!

Kuulen usein puhuttavan, että ihmiset eroavat nykyään liian heppoisin perustein. Se ei vastaa kokemuksiani. Jos ihminen eroaa sen vuoksi, ettei hän koe saavansa suhteessaan rakkautta, eron syy on kaikkea muuta kuin heppoinen. Turha ero se voi silti olla. Kenties he olisivat voineen antaa ja vastaanottaa rakkautta,  jos olisivat osanneet.  Mutta missä rakastamisen taitoa voi oppia?

Teen tätä työtä siksi, että ihmiset, pariskunnat ja perheet voisivat paremmin. Ja siinä vakaassa uskossa, että hyvinvoiva, rakastava ja toinen toistaan kunnioittava parisuhde on mahdollinen. Hyvässä parisuhteessa elää tyytyväisiä ja yhteiskunnallisestikin tuottavia yksilöitä, jotka voivat kasvattaa entistä parempia jälkeläisiä.

Ajattelen niin, että eroprosessi kaikkinensa vie paljon aikaa ja energiaa siirtäen onnen löytämisen mahdollisuutta eteenpäin.  Sitä ennen vastassa on valtava määrä kipua ja tuskaa, joka koskettaa koko perhettä ja lähipiiriä.

Kipua ja tuskaa toki liittyy siihenkin, kun ihminen ryhtyy ja uskaltautuu olemaan totta itselleen ja kumppanilleen, ja etsimään aitoa rakkautta ja kohtaamista. Sekä simpukan että ihmisen elämän helmet joudutaan kaiketi tekemään tuskalla. Uskon kuitenkin, että harva meistä aikamme ihmisistä tyytyy enää puolikkaaseen. Me tahdomme kokonaisen rakkauden ja meillä on oikeus etsiä sitä,  – vaikka sitten eroamalla tietämättömyyttään.

Mitä enemmän näitä asioita pohdin, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että kaikkien parisuhdetaistojemme ja – turhautumien pohjalla on tarve tulla rakastetuksi omana itsenään. Tarve uskoa ja luottaa siihen, että tuo toinen on juuri se minun ihmiseni. Hän on olemassa minulle ja minä olen hänelle ykkönen; se kaikkein tärkein ihminen. Tätä sitten kyselemme toisiltamme hiljaa vaieten ja toinen toistamme vältellen tai kiroten ja melskaten sekä ylimielisesti pilkaten. Yksi taistelee ja toinen vetäytyy. Molemmat peloissaan ja haavoilla.

Eroaminen sen vuoksi, ettei koe saavansa suhteessaan rakkautta on periaatteessa erittäin asianmukainen teko.  Mikään ei ole elämässä sen tärkeämpää kuin kokea olevansa rakastettu.   Valitettavasti eroaminen ei auta muuta kuin pääsemään irti siitä toisesta pahanvoivasta tyypistä. Pahoinvoinnin syy jää jäljelle.  Kiintymyssuhteisiin liittyvät vaikeudet ja kysymykset ovat edessä sitten seuraavassa suhteessa.

Uskon niin, ettei miellä ole muuta tietä kuin se, että ryhdymme olemaan totta itsellemme ja kumppanillemme. Karvoineen päivineen. Juuri niinhän toivon tulevani rakastetuksikin. Miten sen kokeminen olisi mahdollista, jos en suostu edes itse näkemään karvojani?

Olen sisältä sekä kaunis että ruma. Samoin on kumppanini. Tarvitsemme toisiamme. Rakkautemme kasvaa sitä mukaan kuin häpeä väistyy ja häpeä väistyy rakkauden kasvamisen myötä.

Mille seinälle raaputan tämän, ettei kenenkään tarvitsisi ”kasvaa erilleen ja erota”?  – minun kielelläni tämä tarkoittaa, ettei löydetty rakkautta ja sitä on pakko lähteä hakemaan muualta.  Miten kerron, ettei tässä tule kukaan valmiiksi?  Jo tietoisuus tarjoaa kuitenkin niin hienoja lupauksia, että sen voimalla jaksaa silloin kun ei tunnu muulta kuin pahalta. Ja usein tuntuu ihan oikeasti todella hyvältä.

Rakkauden sekä fyysinen että psyykkinen eheyttävä voima ei ole myytti. Monet kyynikot ovat yrittäneet murtaa tätä myyttiä onnistumatta. Rakastava ja rakkautta saava ihminen voi paremmin ja jaksaa enemmän.

Läheisyys on pelottavaa, mutta monet kuvaavat yksin olemista vielä pelottavammaksi. Lähelle pääsemisen taitoja voi opetella. Usein niiden perusta on toinen toisensa kunnioittamisessa, sitoutumisessa ja vuorovaikutustaidoissa.   Vasta luottamus mahdollistaa avoimuuden ja avoimuus rakkauden kokemisen.

Siinä se ihan oikeasti on. Rakkaus. Tahdotko ja osaatko ottaa sen vastaan?

Sari Liljeström